perjantai 7. marraskuuta 2008
BERGET- Kontemplatiivista rukousta ja mietiskelyä
Kesällä kävin Bergetin ovilla. Siellä elelivät luterilainen kappeli, buddhalaisuuteen kalleellan oleva mietiskelykeskus ja katolinen luostari vieri vieressä. Retriitteihin osallistuja saa valita missä tilaisuuksissa käy.
Ja tämä kaikki on Ruotsin kirkon ylläpitämää!!!
Tämä ei tuntunut miltään joko tai ajattelulta mihin totuin liian paljon Suomessa. Ekumeniasta uskontodialogiin- rukoukseni on kun ajattelen Suomen kirkkoa tänään.
torstai 6. marraskuuta 2008
SÄHKÖTUIKUT
tiistai 4. marraskuuta 2008
maanantai 27. lokakuuta 2008
TUUNAUSTA
Ainakin Defender tekee noita keikkoja Suomen seurakuntiin ja opettaa nuoria tuunaamaan vanhoista vaatteista uusia. Joillain päivillä itse tuunasin liivit heidän opastuksellaan.Suomen telkkarin Kirppisohjelman nettisivulla on myös hyviä tuunausideoita. Tällä Ruotsissa kaikki järjestöt harrastavat tuunausta. Punaisen Ristin kaupassa oli tänän laukkuja, joita en kuitenkaan kuvannut.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
VARVASRUKOUKSIA
Tällaisia rukouksia ehdotan Suomen kirkkoon. Ovat siis hyviä ihmisen neurologiselle järjestelmälle eivätkä tee vahinkoa kenellekään. Tekevät vain hyvää sinulle! Ensin 5 minuuttia näin päin ja sitten voi vaihtaa varpaat toisin päin. Tämän rukouksen opetti lääkäri Sonja Helena Mäkelä, joka on myös Felderkreiss- ohjaaja. Kannattaa klikata ja tutustua sivuihin.
perjantai 24. lokakuuta 2008
MAISEMAA
STOLAT LUKUPULPETISSA
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)